Lumikelloja on noussut kukkaan kahdeksan kipaletta. Yhteensä neljässä eri paikassa. Ja minä kuulkaa istutin sen viisikymmentä lumikellon sipulia. Ehkä ne loput vielä miettivät, ollako vai eikö olla. Tämä ei ollut heidän keväänsä.
Timjami, tavallinen ja sitruunainen, jaksaa nousta vihreänä. Joka talvi mietin, että kyllä se nyt kuoli, mutta timjami kiittää epäluottamuksesta ja nousee terhakkana kiven kyljestä.
Nämä pirteät tulppaanin lehdykäiset ponnahtavat köynnöshortensian kuivien lehtien alta. Ne ovat punaisia. Taikka keltaisia. Jompia kumpia, sellaisia perustulppaaneja kumminkin. Juu kyllä ne oli keltaisia.
Syysleimu (Phlox paniculata) ihan pikkuruisena, yksi lempikukistani. Perennat ovat kuin muuttolintuja. Lähtevät talveksi etelään ja palailevat hissukseen kevään tullen. Kesäkukatkin ovat ihastuttavia, vaikka hetken lapsia ovatkin, mutta niihin ei kiinny kuten perennoihin.
Olen tökännyt keväisin väsähtäneet Tete- narsissini multaan ja sieltä ne punkevat ylös vuoden päästä sitkeinä ja heleinä. Kukintakin on ollut edellisinä keväinä ihan kohtuullista. Ruskeaan risu- ja lehtimereen on kaikki kirkas ja piristävä tervetullutta.
Loppukin lumi suli viime sunnuntain auringonpaisteessa. Pihamme on aina mattimyöhäinen, mutta nyt tuntui, että muualla leikataan jo nurmea ja meidän varjoisa katveemme on vielä lumiukon pystytystä vailla. Vaan niinpä maa paljastui, kun sitkeästi vartoi - märkä nurmi, jolla ei liikoja viitsi astella. Vierusmetsässä näkyy jo puolisen senttiä kielon lehtitötteröitä. On mitä odottaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti